Teslan osakkeen 400 dollarin hinnasta vain neljännes perustuu sähköautojen myyntiin. Osakkeen loppuhinta muodostuu pitkälti ...
Sandvik Mining and Rock Solutions luottaa siihen, että sitoutuminen vastuulliseen tuotantoon on merkittävä vahvuus ...
Liiketoimintateknologia voi mullistaa yrityksen tuottavuuden. Tuottavuusloikka edellyttää kuitenkin perinteisten ...
Asuntomarkkinat piristyvät ja asuntojen hinnat kääntyvät vihdoin nousuun, ennustaa Suomen suurimpiin pankkeihin kuuluva OP ...
Lähteiden mukaan ohjusten tarkkuus on nykyään luokkaa 50–100 metriä, kun taas aiemmin sodassa pohjoiskorealaiset ohjukset ...
Google ei enää lupaa, ettei käytä tekoälyä asekehitykseen tai kansalaisten valvontaan – huoli heräsi
Google on vastikään poistanut tekoälyperiaatteistaan lausuman, jonka mukaan yhtiö ei kehitä tekoälyä aseisiin saati ...
Kyseessä on aukko Auringon koronassa. Koska koronan kaasu on äärimmäisen harvaa, tällaiset aukot eivät hetkauta Auringon ...
Samppa Lajusen luksushotelli The Hotel Maria myydään STT:n mukaan tänään, ellei se ole saanut tarvittavaa lisärahoitusta ...
Helsingin pörssissä julkistetaan alkavalla viikolla peräti 72 tulosta. Tuloksia saadaan ulkomailla muun muassa Warren ...
”Ilmastonmuutoksen myötä näemme tulevaisuudessa yhä enemmän sään ääri-ilmiöitä. Alkuvuoden pakkasjakson lisäksi myös myrskyt ...
Pankin hallitus esittää yhtiökokoukselle tilikauden 2024 osingoksi 0,36 euroa osakkeelta. Inderes ennakoi OmaSp:n jakavan ...
”Etenkin lapsilla tai ikääntyneillä STECin aiheuttama ruokamyrkytys voi olla vaarallinen. Viime vuosina STEC-bakteerin ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results