Saksalaislehti kirjoittaa Erika Vikmanista fetissi-ihmisenä. Myös ruotsalaistoimittaja liittää Vikmanin esitykseen erotiikan.
– Jauhelihan lämpötila saa valmistuksen aikana nousta korkeimmillaan plus kahteen asteeseen. Lämpötilatavoitteen varmistamiseksi käytämme valmistusprosessissamme pienen määrän nimenomaan tätä ...
Niemisen mukaan suomalaisten juoma arabica-kahvipavuista tehty kahvi on suhteellisen hyvää kahvia. Monissa maissa on totuttu juomaan heikkolaatuisempaakin kahvia. Nieminen sanoo myös suurten ...
A-maajoukkuepelaaja Tero Penttilän huippu-ura päättyi jo 28-vuotiaana. Huoli suomalaisten terveydestä on kova, mutta ...
Uuden Suomen droonialan keskeisten toimijoiden laatiman strategian tavoitteena on, että Suomi on viiden vuoden kuluessa kehittynyt maailman parhaaksi maaksi kehittää drooneja ja harjoittaa niihin ...
Microsoftin suosituin käyttöjärjestelmä on edelleen Windows 10, vaikka sen tuki päättyy tämän vuoden lokakuussa. Käyttöä voi ...
Loppuviikosta säässä tapahtuu kylmä käänne. Perjantaiaamuna Helsingissä lämpötila laskee ennusteen mukaan 8 pakkasasteeseen.
Tuoreessa hovityöntekijöiden elämää valottavassa paljastuskirjassa kuullaan herttuatar Meghanista pöyristyttävä väite. Tässä kuussa julkaistussa Tom Quinnin Yes Ma’am: The Secret Life of Royal ...
Trumpin toimia on kuvattu kauppasodaksi. Hän on aiemmin ilmoittanut, että tullimaksut tulevat koskemaan myös Euroopan unionista Yhdysvaltoihin saapuvia tuotteita. EU:n mahdollisista tullimaksuista ...
Sami Kapanen, 51, on Pelicansin uusi päävalmentaja, uutisoi MTV. Kapanen loikkaa lahtelaisseuran päävastuuseen väliaikaisesti ...
John Nurminen säätiön toimitusjohtajan mukaan Koala-tankkerin kuljettaman öljymäärän valuminen Itämereen tarkoittaisi ...
Oonamilla ja hänen biologinen äitinsä tulivat samaan aikaan ”kaapista ulos”, kuten asia ohjelmassa muotoillaan. – Äiti alkoi ...